Vapun aikaan kyselin itseltäni, mikä on ollut innostavinta ja raskainta ensimmäisen vuoden aikana uudessa työyhteisössä. Väkisinkin veljeni menehtyminen samaan aikaan, kun työsuhteeni alkoi, oli ylivoimaisesti raskainta. Tässäkin tapauksessa esimiehen kiitos siitä, että jaoin tämän asian hänen kanssaan helpotti huomattavasti töihin paneutumista. Työyhteisön vastaanottavaisuus yllätti positiivisesti. Tuntui siltä, että porukkaan pääsi sisälle muitta mutkitta. Yksiköstä löytyi myös ikätovereita, ja ylipäätään monimuotoisuutta iän ja sukupuolen suhteen.

Vähän ehkä yllättäenkin myös projektiorganisaatioihin oli helppo päästä mukaan, vaikka etäkokoukset eivät ole uudelle työyhteisön jäsenelle se helpoin tapa aloittaa. Onneksi rakennusprojekteissa on vähän pakon sanelemaakin tavata myös kasvokkain. Alkuun koin olevani projekteille vain rasite, kun lähes jokainen asia piti kysyä tai selvittää. Työkokemus auttaa onneksi löytämään rutiineja nopeasti. Yhtä näppäräksi tietotekniikan käyttäjäksi en tule koskaan kuin nuoremmat kollegat. Olen kuitenkin lohdutuksekseni huomannut, että projektijohtamisessa usein paljon tärkeämpää on ymmärtää liikkeelle panevia voimia kuin yrittää olla perillä kaikista teknisluonteisemmista yksityiskohdista.