Väitöskirjalle hyvästit ainakin toistaiseksi
Suuri haaveeni siitä lähtien kun lisensiaatintyöni valmistui 1998 on ollut väitöskirjan tekeminen. Silloisen professorin mukaan tämä olisi ollut noin kahden vuoden työ. Sen hetkinen elämäntilanne 2- , 6- ja 10-vuotiaiden lasten ja isojen asuntovelkojen kanssa ei oikein suosinut tätä vaihtoehtoa, joten haaste siirtyi tulevaisuuteen.
Tilaisuus tuli vastaan uudelleen työuran viimeisellä neljänneksellä. Tietysti mielessä kävi, mitä hyötyä tämän tason opiskelusta on tässä vaiheessa. Arvelin kuitenkin keskellä korona-aikaa, että tämä työauttaa pitämään yllä ainakin tietoteknisiä valmiuksia, kielitaitoa ja vahvistaa raportointiin tarvittavia kyvykkyyksiä. Lisäksi tietysti uudet opit, ammattitaidon ylläpitäminen sekä uudet verkostot korkeakoulumaailmassa. Verkostoissa ikäni puolesta olin lähempänä professoreita kuin muita opiskelijoita. Uteliaisuus oli kuitenkin se syvin liikkeelle paneva voima…
Pirjo Pernu
Pirjon viimeinen kymppi sai alkunsa, kun ensimmäisen kerran eläkepäivät tuntuivat lähestyvän ihan konkreettisesti. Arvostan erityisen suuresti kotimaisen hyvinvointiyhteiskunnan minulle tarjoamia mahdollisuuksia opiskella mitä tahansa lompakkoon katsomatta. Siksi haluan olla tukemassa sitä, että nämä mahdollisuudet ovat olemassa myös tuleville sukupolville. Lisäksi olen aina kokenut työssäkäynnin yhdeksi tärkeäksi tukipilariksi elämässäni. Niinpä syntyi tämä idea tsempata työelämässä seitsemän kymppiseksi ja jakaa kokemukset teidän kanssanne.
Pirjo