Työssä jaksamista palveli myös tiimin yhteinen joululounas. Keli oli ihan hirveä ja kaikilla oli vaikeuksia päästä paikalle, mutta kukaan ei jäänyt puuttumaan. Yhteisöllisyys laski sykettä ihan kummasti ja pysähtyminen saman pöydän ääreen ihan vain hetkeksi loi ilmapiiriä, jossa arvostetaan koko joukkueen panosta. Yritin myös löytää pienen vapaamuotoisen tapaamisen niiden yhteistyökumppaneiden kanssa, jotka ovat jakaneet tämän vuoden kiireisimpiä hetkiä. Arvostin näitä keskusteluja ja sitä kautta saamaani palautetta tosi paljon.

Yhteistyön ja yhteisöllisyyden juhlaa olivat myös peruskorjauskohteen perinteiset harjannostajaiset. Haitarin soitto ja laulu sekä lohikeitto näyttivät viihdyttävän kaikkia läsnäolijoita, mutta suomenkieliset puheet ja päätösohjelma ehkä menivät suurelta osalta ohi. Mieleeni tulivat ensimmäiset harjannostajaiset, joissa olin rakennuttajan edustajana. Siellä urakoitsijan puheessa otettiin esille alan muuttunut diversiteetti: rakennusliikkeen toimitusjohtajan mielestä rakennusalalle olivat tulleet kaikenlaiset turnipsikauppiaat – sitten katse kohdistui minuun ja lause päättyi – ja naiset! Otin sen positiivisena, koska yhteistyö kyseisen henkilön kanssa oli sujunut hyvin ja arvostus oli molemminpuolista. Naiseus vielä korostui, kun jo näkyvästi odotin toista lastani. Tärkein fiilis oli, etten kuulunut turnipsipuolelle.